|

Täydellisesti sopiva: Uniikki hääpuku mittatilauksena

Hääpuku on varmasti monelle morsiamelle yksi häiden suurimmista yksittäisistä hankinnoista. Sen lisäksi, että unelmien hääpuku saattaa viedä yllättävän ison osan hääbudjetista, liittyy siihen usein myös valtavasti erilaisia tunteita, toiveita ja odotuksia. Mitä, jos sopivaa pukua ei löydykään, se on yksinkertaisesti liian kallis, tai omat mitat muuttuvat? Entä tunnenko oloni itsevarmaksi ja kauniiksi? Mitä mieltä sukulaiset ovat?

Näitä ajatuksia kävin myös itse läpi hääsuunnittelun alkumetreillä. Tiesin, etten ole ehkä se perinteisin morsian, mutta silti erilaisuus aiheutti epävarmuutta. Löytäisinkö ikinä sellaista pukua, jossa voisin olla oma itseni, ja jos, joutuisinko joustamaan omista arvoistani?

Kotimaiset ompelimot ja second hand hääpuvut löydät Kieloven palveluhakemistosta

Täydellistä hääpukua etsimässä

Kovin monelle meidän häävieraista tuskin tuli yllätyksenä, että hääpukuni ei edustanut valkoista prinsessaunelmaa. Jos kohdalle olisi tullut sopiva vintagehääpuku, olisin voinut astua ulos tummanpuhuvasta tyylistäni. En kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi nähdä sellaisen metsästämiseen juurikaan vaivaa – häädietistä puhumattakaan.

Solinassa myynnissä olleet hääpuvut olivat kauniita, mutteivat minua varten.

Teen suurimman osan hankinnoista käytettynä, joten luonteva vaihtoehto olisi ollut hankkia myös hääpuku second handina. Sovittelin muutamia vaihtoehtoja sekä tavallisilla kirpputoreilla että nimen omaan käytettyihin hääpukuihin erikoistuneella Solinalla, mutta yksikään puvuista ei tuntunut omalta. Kotona katselin sovituksessa otettuja valokuvia, enkä meinannut tunnistaa itseäni. Lopulta päätös oli helppo – hääpukuni ei tule olemaan valkoinen.

Ei-valkoisia hääpukuja ei juurikaan liiku käytettynä, ja perinteiset juhlapuvut eivät tuntuneet hääpäivään tarpeeksi arvokkailta. Ratkaisuksi jäi etsiä sopiva kotimainen ompelija, jonka kanssa voisimme yhdessä luoda jotakin aivan omaa ja uniikkia. Mistä sellainen sitten löytyisi? Helsingistä? Vaikka 40 minuutin junamatka on vielä varsin kohtuullinen, ei ajatus varsinaisesti houkutellut.

Onnekseni ratkaisu löytyi lopulta lähempää kuin arvasinkaan: Hyvinkään laidalla sijaitseva artesaaniompelimo Jalo Living, joka valmistaa laadukkaita ja ajattomia vaatteita vastuullisista luonnonmateriaaleista. Nähtyäni mittatilaustöiden kuvagalleriassa muutama

Hääkuva: Moona Mäntyvaara

Mittatilaushääpuku

Alettiin viestittelmään Jalo Livingin Jonnan kanssa loppukesästä 2023, ja ensimmäisen kerran hääpuvun tiimoilta nähtiin puolisen vuotta ennen häitä, tammikuussa 2024. Mittojen lisäksi hahmoteltiin puvun tyyliä: yksi- vai kaksiosainen, nappeilla vai ilman, millaine kaulus, hiha ja helma, ja niin edelleen. Jonna sai hyvin kiinni visiostani, joten lähdin tapaamisesta luottavaisin mielin – hääpuvustani tulee upea, ja mikä parasta, voin käyttää sitä myös juhlien jälkeen.

Oikeastaan jatkokäyttö oli yksi kriteereistäni hääpukuun liittyen, sillä en halunnut hankkia mitään vain yhtä päivää varten. Lisäksi kyseessä oli tähän asti arvokkain vaatehankintani myös rahallisesti. Näin jälkikäteen olen myös kiitollinen siitä, että Jonna sai vakuutettua minut kaksiosaisen puvun eduista: mukavuus hääpäivänä, puvun istuvuus, sekä tietenkin käytettävyys eri tilanteissa joko yhdessä tai erikseen. Myöhemmin pukua on helppo muokata esimerkiksi helman ja nappien osalta.

Arvoin pitkään hääpuvun värin kanssa, mutta Jonnan kannustuksella päädyin lopulta valitsemaan kauniin tumman vihreän sävyn, jota nähtiin myös meidän hääsomistuksessa. Se oli myös lähes täsmälleen saman värinen kuin sulhasen pellavapuku, vaikka kankaat ja puvut tulivatkin eri paikoista. Kannattaa siis luottaa ammattilaiseen!

Jos jotain olisin tehnyt hääpuvun suhteen toisin, liittyi se säilytykseen. Piilotin nimittäin puvun sulhaselta niin huolellisesti muiden häätavaroiden joukkoon, että silityksestä huolimatta herkästi rypistyvään pellavaan jäi muutamat painaumat, jotka erottuvat etenkin meidän hääkuvissa. Aluksi ne hieman häiritsivät, mutta näin reilu puoli vuotta myöhemmin asialle ei voi kuin nauraa: onpahan ainakin jotain kerrottavaa jälkipolville.

Hääkuvat: Moona Mäntyvaara

Luottovaatteita arkeen ja juhlaan

Kuten minullekin, vastuullisuus on tärkeä arvo myös Jalo Livingille. Yritys käyttää pääosin Masters of Linen -sertifioitua, Pohjois-Ranskassa, Belgiassa ja Hollannissa viljelystä asti vastuullisesti kasvatettua, pellavaa. Pellava onkin yksi ekologisimmista tekstiilikuiduista, joka vain paranee käyttökertojen karttuesssa. Tuotteilla on myös Avainlippu- ja Design from Finland -merkinnät, jotka kertovat kotimaisesta suunnittelusta ja tuotannosta.

Jalo Living


Jalo Living on pieni artesaaniompelimo, joka valmistaa ajattomia, vastuullisia ja kauniita vaatteita Hyvinkäällä. Yrityksen perustaja, Jonna Lehtonen, lähti rakentamaan Jaloa rakkaudesta laadukkaisiin luonnonmateriaaleihin ja perinteiseen käsityöhön. Jokainen vaate suunnitellaan kestämään aikaa – ei vain materiaalien, vaan myös muotoilun ja monikäyttöisyyden ansiosta. Ompelimo on avoinna sopimuksen mukaan.

Rajalantie 194, 05800 Hyvinkää

Jalo Livingin filosofia on, että vaatteiden tulisi elää mukana arjessa ja juhlassa, eikä jäädä kaapin perälle. Tämä ajatus toteutui täydellisesti myös omassa hääpuvussani. Se ei ollut vain yhden päivän asu, vaan vaate, jota voin käyttää yhä uudelleen eri tavoin, yhdistellen sen osia muihin vaatteisiin.

Tällä hetkellä Jalo Living ei ota vastaan mittatilaustöitä, mutta kaikki vakiotuotteet on räätälöitävissä omille mitoille ja mieltymyksille. Hyvinkään ompelimon ja verkkokaupan lisäksi Jalon valikoimaa löytyy myös muotoiluosuuskunta U26 Shopissa Helsingin Unioninkadulta.  

Jalo Living puki sekä morsiamen että kaasot (vuokramekot) | Hääkuvat: Moona Mäntyvaara

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *